Makujen ja värien paratiisi.

Mitä: Thaikeittiö

Missä: Aitojen hymyjen maassa

Milloin: Kun haluat makuja, värejä ja tulisuutta - keskellä Suomen kuumaa kesää

Meinasin aluksi pahoitella pitkää hiljaiseloa blogini tiimoilta, mutta enpäs pahoittelekaan. Kun tämä blogi sai alkunsa - tai tarkemmin sanottuna syntyi uudelleen ja erilaisena - oli sen yksi pääajatus se, ettei mun tarvitsisi stressata kirjoittamisesta ja vahtia kalenteria jatkuvasti postausten osalta. Ja tämä fiilis siis pysyköön edelleen, sillä musta on kiva kirjoittaa silloin kun siltä tuntuu ja siihen on aikaa sekä mielenkiintoa. Siitäkin huolimatta, että välillä tauko venyisi kuukausien mittaiseksi! Muutenkin tää alkukesä on mennyt niin vauhdilla, ettei ole juurikaan jäänyt ylimääräistä aikaa töiden, muuton ja alkukevättä kuormittaneiden rästiopintojen jälkeen. Kyllä, asun siis tätä nykyä Lahdessa ja Jyväskylä on lähestulkoon muutamaa tenttiä lukuunottamatta taaksejäänyttä elämää. Nyt sitten on juhannuskin ohi, kesä muka puolvälissä (hui) ja mulla pelkkää aikaa, heh. Tällä hetkellä nautin ilta-auringosta vanhempieni kotiterassilla ylhäisessä yksinäisyydessä, seuranani lasi valkkaria ja isosti hyvää musiikkia. Edessä parin päivän vapaat ja Foreca lupaa sen verran hyvää, että on lähes mahdotonta olla hymyilemättä :). Viime viikkoon mahtui niin paljon kaikkea, että tekee varmasti hyvää olla hetki vain aloillaan. Tosin palaisin viime viikon vilskeeseen mieluusti vaikkapa heti, vähät väliä mustista silmänalusista sun muista, jotka näkyy kilometrien päähän saakka.

No mutta varsinainen topic oli siis thaikeittiö, joka on saavuttanut kovan kamppailun jälkeen hopeasijan top3 -ruokakulttuurilistallani. Ensitreffit kyseisen keittiön kanssa on käyty jo vuosia, vuosia sitten mutta suhteemme syveni merkittävästi joulukuussa 2004, kun vierailin ensi kertaa Kaukoidässä. Kuten monet varmasti tietävät, matkaan sisältyi paljon muutakin kuin ruoka ja päällimmäisenä mieleen on jäänyt jotakin hurjalla tavalla ikimuistoisempaa, pysäyttävämpää ja elämänarvot uuteen järjestykseen laittanutta. Kaiken koetun jälkeen nuo tapahtumat, ihmiset, miljöö ja jopa se fantastinen ruokakulttuuri kuitenkin nivoutuivat yhdeksi suureksi keräksi ja lyhyesti sanottuna se, mihin thaikeittiössä (kuten myös koko Thaimaassa) alunperin ihastuin, on sen kokonaisvaltaisuus. Ja voi pojat, ne värit ja se taito <3. 

kuva täältä

Faktat voitte taasen lukea Wikipediasta, keittokirjoista tai mistä ikinä haluatte, sillä tarkoitus ei ole kirjoittaa uutta keittokirjaa tai historiikkia, vaan herätellä eloon lähinnä omia makumuistoja tuolta sateenkaaren toiselta puolen. Pidemmittä puheitta siis niihin muistoihin, jotka ovat vuosilta 2004 ja 2006. Molemmat reissut suuntautuivat Andamaanienmeren rannalle ja majapaikkana toimi Aonang, josta sittemmin on tullut melkoinen turistipyydys. Etenkin vuonna 2004 paikka oli vielä melko ainutkertainen ja turistivapaa mutta jo 2 vuoden aikana tapahtunut muutos oli hurja. Makukokemukset eivät kuitenkaan rajoittuneet ainoastaan sinne, vaan viikkojen aikana tuli reissattua Eteläisessä Thaimaassa ristiinrastiin. Ruokaan matkailijoiden määrän lisääntymisellä ei kuitenkaan ollut negatiivista vaikutusta vaan päinvastoin, kaikki maistui lähestulkoon paremmalta kuin ensimmäisellä kerralla. Mikä thaimaalaisessa keittiössä sitten osataan ja mikä sieltä nousee erityisesti esiin? Mielestäni kolme tärkeintä tekijää thairuoan erinomaisuuden takana ovat ehdottomasti tuoreus, mausteet ja aika. Ja että miksi?

Maantieteellinen sijainti, lämpö ja meri takaavat sen, että tuoreita raaka-aineita on aina saatavilla ja ne ehditään myös käyttää, ennen kuin parasta ennen on mennyt ohitse. Itselleni käy ainakin usein niin, että reissuilta palatessa puhkuu intoa kokeilla kaikkea juuri uutta oppimaansa myös kotimaassa, kunnes havahtuu siihen, ettei homma toimikaan samalla tavalla tai mikään ei vaan yksinkertaisesti tunnu miltään. Helposti näin käy myös ruoan kanssa: vaikka kuinka ostaisit aitoa ja alkuperäistä kaukomailla maistamaasi raaka-ainetta kotimarketin hyllystä, niin ei se ole koskaan täysin sama ja yhtä hyvää. Eli paras lääke on uusi matka joko takaisin hyväksi havaittuun makumaahan tai jokin täysin uusi suunta, hyppy kenties tuntemattomaan. No. Merenelävien ystävänä mun sydämeni Thaimaan matkoilla ovat vieneet ehdottomasti kalat ja äyriäiset. Usein sitä ei ole ollut mitään hajua esimerkiksi kalan nimestä mutta mitäpä tuosta, kun kerta toisensa jälkeen ruoka on aina huippuhyvää. Mereltä pyydystetyn saaliin lisäksi tuoreus näkyy hedelmissä, vihanneksissa jne. Vierailut ruokaplantaaseilla ja kurkistus paikallisten omavaraisuuteen, joka tapahtuu 110%:n panostuksella on niinikään jotakin sellaista, mikä on ehdottomasti koettava itse omin silmin ja käsin. 

No ne mausteet sitten. Limettimehu, sitruunaruoho, korianteri ja inkivääri. Kookos, suuri rakkauteni valkosipuli, useanlaiset ja -väriset chilit sekä tuoreet yrtit. Tarvitseeko sitä kulinaristi loppujen lopuksi muuta? No ei, paitsi taidon osata käyttää näitä kaikkia. Uudessa kodissani yksi ehdottoman isoja pluspuolia on lasitettu parveke, jolle paraikaa suunnittelen minikasvihuonetta ja yrttitarhaa. Yrttejä on idätelty ja taimia kasvateltu jo aikaisesta keväästä lähtien, joten nyt odotan vain sitä hetkeä, jolloin voin siirtää ruukut ja purkit ilta-auringon lämmittämään kesähuoneeseeni äitini multasormisesta huomasta. Mä olen aina rakastanut mausteista ruokaa - enkä nyt tarkoita pelkästään tulista, vaikka siitäkin tykkään. Tärkeintä on se, että ruoka maistuu ja siitä saattaa erottaa useita eri makuja sekä niiden välisen harmonian. Oho, kuulostipa tuo jo Hans Välimäeltä. No, joka tapauksessa. Useammassakin thaikeittiöopuksessa puhutaan harmoniasta 5 perusmaun välillä, jotka ovat suolainen, makea, kitkerä, tulinen ja hapan. Thairuokaa kehutaan juuri siitä syystä, että siinä on useimmiten onnistuttu luomaan tämä kyseinen harmonia, jolloin mikään maku ei ole liian vahva muttei myöskään jää toisten varjoon. Onkohan ruoanlaitto muuten jo oma tieteenalansa? Jos ei, niin siitä pitäisi kyllä viimeistään nyt tehdä sellainen.

Mausteisiin vielä. Jos vierailet Thaimaassa tai ylipäänsä jossain hyvästä ruoanmaustamistaidosta tunnetussa maassa, niin poikkea ihmeessä paikallisille ruokamarkkinoille. Sieltä saat aidot, alkuperäiset ja lisäaineettomat mauntuojat myös omaan maustekaappiisi ja voin vannoa, että toimii todellakin paremmin kuin ne, joita löydät tuontitavarana monen välikäden kautta täältä Suomesta. Älä myöskään pysähdy niihin turistikojuihin, joissa on pieniin muovi- tai paperipusseihin pakattuja ns. maustenäytteitä, vaan osta kaikki mahdollisimman läheltä luontoa ja viljelijöitä. Tällöin saat juurikin sitä mitä haluat ja oikeaan hintaan,  absolutely. Ainiin! Turistikojuista tuli mieleen myös se, että ainakin thairavintoloiden kohdalla ulkonäkö usein petti. Ne fiineimmät ja ulkoisesti parhaimmannäköiset paikat eivät olleetkaan niitä suurimpia kulinarististen kokemusten tarjoajia vaan täysin nurinkurin. Maukkaimmat annokset löytyy nimittäin paikallisten suosimilta toreilta, joilla istutaan muovisilla puutarhatuoleilla tai katukivetyksellä. Hinta-laatu -suhde on enemmän kuin kohdillaan ja ruoka tulee markkinatyylille uskollisesti suoraan tulilta: taatusti vastavalmistettua ja saatat itse seurata kypsentämistä sekä maustamista. Mikset myös maistaisi ja oppisi myös itse tekemään indokiinalaisia maustetahnoja: Thaimaassa pääset varmasti kokeilemaan ainakin punaista ja vihreää currytahnaa, jotka tehdään alusta loppuun saakka kivihuhmareessa murskaamalla tuoreet ainekset halutun hienoksi tahnaksi.

Viimeisenä sitten se aika. Mikä ihmeen aika? Edelleen musta tuntuu siltä, että meillä Suomessa ei oikein osata ottaa syömistä muuna kuin itse tarkoitukseen viittaavana ja nimenomaisena syömisenä. Ruoka pöytään, kiireellä mahaan ja eteenpäin, that's it. Ok, täytyy myöntää että kyllähän viime vuosina tuo ajatusmalli on hieman muuttunut täällä Pohjolassakin ja nimenomaan siihen parempaan suuntaan - on enemmän aikaa istua alas, seurustella ja syödä sen pidemmänkin kaavan mukaan. Muistan lapsuusvuosien ystävänkirjat ja kuinka eräs koulukaverini kirjoitti harrastukset-kohtaan syöminen. Mielestäni siinä on aika hyvä lähtökohta sille, mitä eri ruokakulttuureihin ja uusiin makuihin tutustumisen pitäisi olla. Harrastus, joka vaatii ja saakin viedä aikaa ollen samalla tärkeä osa koko elämää. Thaikeittiössä aika näkyy mun mielestä kaikkialla. Se, että niitä vuorokauden tunteja on todella uhrattu ruoanvalmistukseen ja erityisesti esillepanoon. Monesti kuulee ihmisten sanovan että ei se näkö vaan se maku mutta itse olen kyllä vähän eri mieltä :). Molemmat yhdessä tekee kokemuksesta ainutkertaisen ja kukapa nyt ei esteettisesti miellyttävää annosta katselisi? Thaimaalaiset kokit ovat muuten yksiä maailman taitavimpia veisten käyttäjiä. Porkkanoista ja kurkuista syntyy taideteoksia nuudelikeon päälle ja katkarapukeittoa koristavat sitruunaruohosta punotut sydämet. 

Thaikeittiön upeannäköiset ja myöskin -makuiset annokset ovat siis vieneet sydämeni, totaalisesti. Nyt joku kuitenkin kysyy, että eikö koskaan eteen ole tullut jotain epämiellyttävää. Voi kyllä. Tällöin on kuitenkin yleensä käynyt niin, että makumaailmat kokin ja syöjän välillä ei vain ole kohdanneet tai se olisi vaatinut hieman lisää totuttelua. Tosiasia on siltikin se, että mitään hyvää et voi löytää, jos et uskalla ensin kokeilla ja erehtyä. Kuinkas monta kertaa siihen nyt vaadittiinkaan, että ihminen tottuu uuteen makuun ja lopulta oppii myös pitämään siitä? Can't remember. Ainiin, yksi pieni juttu jota en muuten tässä niin erinomaisessa, hopeasijan saavuttaneessa keittiössä pysty ymmärtämään: Miksi se on aina oltava se ikuinen Singha siihen ruoan kylkeen eikä vaikkapa kylmä ja helmeilevä valkkarilasillinen palmun katveessa? Allekirjoittanut viinin suurkuluttaja ei tajua, joten opittavaa löytyy siis yhä.

Voisin tähän lopuksi todeta, että thaimaalainen keittiö on pitkälti ollut rakentamassa juuri mun omaa ruokafilosofiaani. Tuorein aineksin, hyvässä seurassa ja aikaa säästelemättä. Jos ja kun pystyt valmistamaan ruokasi alusta asti mahdollisimman omin käsin, niin et tule juurikaan pettymään. Ja vielä kun tiedät mitä teet - edes hieman sinnepäin - niin aina parempi :). On muuten todella fiksua kirjoittaa tällaista postausta hieman ennen puoltayötä ja vieläpä silloin, kun on syönyt päivän aikana vain salaatin ja jääkaappi huutaa tyhjyyttään. Taidanpa siis mennä näkemään unia Tom yam kungista ja Kaeng khio-waanista. Ja niille eksyneille lukijoille, jotka miettivät seuraavaa postausta tai erityisesti sitä, kuinka pitkä tauko tällä kertaa koittaa, niin... Vielä on paljastamatta ruokakulttuurien top1 ja aiemmin mainitsemani Barbadoksen reissun lisäksi suunnittelulistalla on myös eräs toinen, hieman aiemmin tuulta purjeiden alle (toivottavasti) ottava matka. Tästä lisää myöhemmin, tällä kertaa nopeammalla postausvälillä. Ehkä. Tulisia unia <3.